tiistai 31. tammikuuta 2012

Verhot

Näitä verhoja tein kaverin tilauksesta 3kpl ja malli on todella helppo. Peruskappa jonka alareunaan tehdään n.30cm käänne ja sinne pujotetaan pahviputkilo. Putkiloita saa esim. kangaskaupoista. Sitten rullataan muutama kierros ja ripustusnauha ympärille!

Vauvan sänky




Pinnasängyn reunapehmusteen tein uusiksi eli päälystin vanhan pehmusteen meidän väreihin sopivaksi. Päiväpeitto on ommeltu kaupan valmiista fleecepeitosta. Tähän peittoon kokeilin ensimmäisen kerran aplikointia. Täällä äidin ja isän huoneessa siis nukutaan. Sisustetaan oma huone vasta myöhemmin..

Neulottu vauvan peitto

Tein vielä laatikon sävyihin sopivan vauvan peiton, peiton koko lon 60x60cm. Malli on Novitan nettisivuilta ja lanka on Novitan Miami. Tein kaverin tytölle samanlaisen pinkkinä.

Tulevalle vauvalle


Uusi tulokas tarvitsee paikan jossa nukkua eli tein äitiyspakkauslaatikosta kivan pedin. Kankaat on Mode kankaasta ja kaava omasta päästä. Satiininauhan olisi voinut laittaa vasta syntymän jälkeen vaaleanpunaiseksi:)

torstai 12. tammikuuta 2012

Heippa kaikki!

Tässä blogissa esittelen ompeluksiani ja muita käsityöjuttuja. Innostuin ompelemisesta uudelleen toisen lapseni raskausaikana, niin paljon on tullut ihania, värikkäitä lastenkankaita! Aloittelin tekemällä pipoja kavereille ja myyntiin, mutta kun tyttö syntyi niin laajensin vaatteisiin. Vauvanvaatteita on niin ihana tehdä, kangasta kuluu vähän ja saumurilla trikoosta saa valmista nopeasti. Olen aikoinaan käynyt pukuompelijan linjan ammattikoulussa eli perustaito tulee sieltä. Omassa lapsuudessani äitini myös ompeli paljon vaatteita minulle ja kahdelle siskolleni. Eli kädentaidot kulkee vähän geeneissäkin :) Tykkään myös askarrella ja puikkojakin heiluttelen.